keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Rocoto Manzano Amarillo

 Tämä rocoto kiinnitti huomioni Turun Puutarhamessuilla keväällä -12. Olin paikalla jakamassa yhdistyksen flaijereita ja muutenkin jeesimässä. Tammisillan puutarhan poppoolla oli mukanaan laaja valikoima taimia ja viimeisenä päivänä huomasin joukossa poikkeuksellisen kauniisti kasvaneen rocoton taimen. Nimilapussa luki Rocoto Manzano Amarillo. Nimi ei ollut entuudesta tuttu ja kertoi vain, että jotain kellertävää rocotoa olisi luvassa. Vanha tuttu tarina viime kesän punkki-invaasiosta vei kuitenkin myös tämän uutuuden.

Nimi oli kuitenkin syöpynyt päähäni ja tämän kauden listoja miettiessä tämä tuli paperille ensimmäisten joukossa. Viime viikkoina olen saanut huomata, että tuolloin havaitsemani kauneus ei ollut sattumaa. Molemmat idättämäni taimet ovat hyvin samanlaisia. Kasvu on tuuheaa ja tervettä. Kuitenkin kauneus moniin muihin rocotoihin verrattuna on seurausta todella tasaisesta haaronnasta. Siinä missä monet rocotot kasvattavat ensin ikäänkuin kaksi siipeä, niin tämä kasvaa alusta alkaen tasaisesti joka suuntaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti